maanantai 20. elokuuta 2018

Pariisi 15-19.4



Pariisin reissusta sitten vihdoin ja viimein muutama sananen. Sunnuntaina tosiaan lähdettiin aikaisin aamulla ja perillä Pariisissa oltiin jo kahden jälkeen paikallista aikaa. Siinä sitten rauhassa etsittiin hotelli ja vietiin tavarat huoneeseen, jonka jälkeen lähdettiin etsimään läheltä ravintolaa. Iloisesti yllättynyt vegaani pääsikin syömään couscous ravintolaan erittäin hyvää kasviskastiketta. Tämän jälkeen käväistiin vielä hotellilla suunnittelemassa loppupäivää ja siitä sitten lähdettiin testaamaan Pariisin metroliikennettä. Päästiin onnistuneesti Sacre Couerin kirkolle ja lähdettiin kiipeämään ylös. Pakko myöntää, että hienon näköinen kirkko ja portailta avautui ihanat maisemat. Tästä vielä siirryttiin pidemmälle Montmartren kaupunginosaan ja ihailtiin paikan taiteilijakulttuuria. 


Maanantaina oli sitten luvassa Louvre, Champs Élysées ja Riemukaari. Louvressa olisi voinut viettää vaikka koko päivän, nähtävää oli niin paljon, jo pelkkä rakennus ja arkkitehtuuri oli itsessään kokemus. Taiteesta nyt puhumattakaan. Ja tottakai Mona Lisan eteen piti jonottaa, ja jonoahan kyllä riitti. :'D 


Tiistain ohjelmaan kuului Notre Dame, Latinalaiskorttelit ja Eiffel- torni. Eiffeliin oli tarkoitus ehtiä - ylös asti - auringonlaskun aikaan, mutta aikataulu hieman venyi ja ilta ehti pimentyä ennen kuin oltiin ylhäällä. Eipä siinä, hienolta näytti öinenkin Pariisi ylhäältä käsin. 


Keskiviikkona kierrettiin Musee d'Orsay ja muuten vaan pyörittiin kaupungilla katselemassa ja shoppailemassa. Torstaina olikin sitten jo kotiinlähdön aika ja aamulla ehdittiin vielä vähän pyöriä lähialueilla, josta sitten seurasi hurja taksimatka Pariisin liikenteessä lentokentälle. Mukava reissu oli kaiken kaikkiaan, hieman enemmän aikaa siellä olisi voinut viettää. Rakkaus tätä kaupunkia kohtaan syttyi heti, en edes tiedä onko kukaan käynyt Pariisissa ja lähtenyt sieltä rakastamatta sitä. Uudestaan on kyllä pakko päästä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Lisää kuvamateriaalia halukkaille löytyy kuvasivuiltani, joille pääsee sivusta löytyvän linkin kautta. 

torstai 26. heinäkuuta 2018

Sit ku mä oon vapaa


Niinhän siinä sitten kävi, että töiden alkaessa aika ja motivaatio juoksivat valonnopeutta jonnekin  käden ulottumattomiin. Puutarhalla töiden tekeminen pääsi yllättämään rankkuudellaan ja päivän jälkeen jaksaminen hädin tuskin riitti ruuan tekemiseen ja suihkussa käymiseen. Valokuvaamisesta ja blogin päivittämisestä nyt puhumattakaan. Nyt kaupanalan iltavuoroista nauttivana reippaana työntekijänä tulee toivon mukaan olemaan hieman enemmän aikaa muullekin elämälle.  Unohtakaa samantien tämä. Aikaa ja jaksamista ei ole ollut yhtään sen enempää. Tämäkin postaus on ollut työn alla kohta kuukauden. 

Tässä välissä ehti tapahtua oman seuran kisat, joissa ei suurempaa menestystä niitetty, mutta hyviä ratoja tehtiin silti. Tämän jälkeen sitten työt, Pertunmaalla asuminen, hiusten värjääminen, ylioppilasjuhlat, muutama viikonloppureissu mm. Kiteelle ja Haminaan. Kiteellä perinteen mukaisesti oltiin Taivaannastan kasvattipäivillä treenaamassa. Fiksuna tyttönä otin molemmille koirille kahdet treenit per päivä, treeniaika yhdelle koiralle 20min. Itselle siis juoksemista 80min/päivä, jonka lisäksi kaikki lämpät ja jäähyttelyt. Voin sanoa että tuntui jaloissa, mutta oli kyllä väsyneitä koiriakin. Treenit meni molempien osalta ihan hurjan hyvin, ja saatiin paljon kehuja ja vinkkejä jatkoon. Tästä on kiva jatkaa, kun vaan olisi aikaa käydä treenaamassa. :'D



Tuija myös kävi meillä muutaman mudipennun kanssa ja melkein jäi yksi kotiin. Lemppari oli Ursula, joka laittoi Kelmille 6-0 turpaan ja Kelmi fiksuna poikana väisti, ja vältteli loppuillan hurjaa pentua. 


Tämän jälkeen ei mitään mainitsemisen arvoista töiden lisäksi ole tapahtunut? Pride toki, kuvia instan puolella, sinnekään en ajoissa töiden takia ehtinyt, mutta ilta oli silti mukava viettää kavereiden kanssa. Sitten tosiaan ensimmäinen Korpilahti reissu koirien kanssa ja ensimmäisien tavaroiden paikalleen laittelua, nyt jos kysyisi missä mikäkin asia kämpällä sijaitsee, en osaisi vastata ollenkaan. :D


Haminassa tuli pyörähdettyä myös muutaman päivän ajan, koirat mukana tietysti. Päästiin ekaa kertaa toukokuun jälkeen treenailemaan, pojat oli niin hienoja <3 Kyllä niistä molemmista vielä mukavat kisakaverit muokataan. Haminassa yövyttiin jälleen Saanalle, oli kiva nähdä Waldoa taas ja tietysti riiviö Ansaa. Nähtiin myös Anniina belggareineen, Disa etenkin varastaa edelleen sydämeni, vaikkei belgi niitä lempirotuja olekaan. Amikin vaikutti kovin hienolta herrasmieheltä. Kiitos kaikille asianosaisille, oli todella hauska pieni kesälomareissu! Sellainen meidän kesä tältä erää, ensi viikolla viimeiset työvuorot ja sen jälkeen onkin suunnitelmissa vaikka mitä. Pariisi postaus edelleen työn alla, kyllä sekin tässä vielä valmiiksi saadaan, katsellaan sitten tuleeko toista kuulumispainotteista ennen sitä vaiko eikö.

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Muutamat kisat


Nyt voisi olla pienien aplodien paikka, ei ole mennyt edes kuukautta edellisestä postauksesta. Me ollaankin tässä parin viikon aikana ehditty vaikka mitä, kahdet kisat ja Pariisin reissu. Seuraavat kisat on jo sitten seuraavalle viikonlopulle ja sitten alkaakin keskiviikkona työt. 


Mutta jospa sitten muutama sananen kisoista, lauantaina 14.4. lähdettiin kuuden aikaan ajelemaan kohti Tamperetta Kelmin kanssa. Jännitys ehti vaihtelevasti kolmen tunnin ajon aikana helpottua ja sitten taas pahentua. Nämähän oli edellisenä perjantaina kolme vuotta täyttäneen pikku mudin ensimmäiset viralliset kisat ikinä. Suuren pettymyksen tuotti matkalla Pälkäneen Aapiskukko, jossa jopa kasvisvaihtoehdot olivat vähissä, vegaani ruuasta puhumattakaan. Kisapaikalle saavuttiin ihan hyvissä ajoin, ja hieman nälkäisenä epäonnistuneen eväiden ostoreissun myötä. Siinä sitten lämmiteltiin ja katseltiin radanrakennusta. Rataantutustumisen jälkeen jännitys eskaloituikin sitten ihan kunnolla, ensimmäisenä meillä siis oli agilityrata. Tältä radalta saatiin ensin vitonen kepeiltä, videota katsellessa Kelmi taisi tulla liian kovaa vauhtia kepeille ja rytmi meni sekaisin ja itse kiirehdin myös. Tästä sitten jatkettiin hyvää rataa ja viimeisillä esteillä löydettiin putken väärä pää, josta sitten lopputulemana hylky. Seuraavaksi olikin toisella kentällä hypäri, jolta myöskin hylky kieltojen takia. Rengasta jouduttiin korjailemaan useaan otteeseen ja tämän jälkeen unohdin yksinkertaisesti juosta ja jatkaa rataa. Tästä johtuen tehtiin loppu radallakin ihan tyhmiä virheitä, jotka meni kyllä täysin ohjaajan piikkiin. Viimeisenä sitten toinen agilityrata, jolta otettiin hylky heti kolmannelta esteeltä, kun reipas mudi haki väärän esteen. Loppu rata menikin sitten ihan kivasti, tosi sujuvaa menoa. Kunnes tuli kakkahätä kepeille. Tämäkin tietysti meni ihan omaan piikkiin, en ehtinyt ratojen välissä kävelyttää tarpeeksi. Muuten kyllä oli erittäin onnistuneet ensimmäiset kisat, en voisi olla ylpeämpi Kelmistä. Ja onhan se ihan hauska nähdä että yhteistyö alkaa sujua. 



22.4 sitten jälleen kisoissa, tällä kertaa molempien koirien kanssa ja Kotkassa. Kisojen alkamisesta oli tullut ensimmäisessä sähköpostissa väärää tietoa, ja tämän mukaan saavuttiin paikalle niin, että olin lämmittänyt koiran valmiiksi kymmeneltä alkavaa rataantutustumista varten. Vaan kun pikkumaxien rataantutustumis aika olikin jo 9.30. En vain ollut saanut tästä tietoa :D Saatiin kuitenkin sitten mennä rata maxien jälkeen ja sain muutaman minuutin tutustua rataankin. Tämä ensimmäinen rata oli hypäri ja siltä hylky. Keppien jälkeen löytyikin väärä hyppy, enkä tähän osannut enää radalla varautua, vaikka olin tutustuessa katsonut, että tämän kanssa täytyy olla tarkkana. Seuraavaan rataantutustumiseen päästiin sitten ajoissa ja tämä oli päivän ensimmäinen agirata. Tältä myöskin hylky, harmittaa edelleen kun otin liian jyrkästi kepeiltä kiinni ja sieltähän löytyi putken väärä pää sitten. Muuten tosi hyvä rata! Sitten vielä toinen agirata, jolla tehtiinkin meidän ensimmäinen nolla ja LUVA. Oli vielä voittonolla, en voisi olla onnellisempi tästä. Kyllä kai tästäkin sählästä vielä jotain  tulee. :D


Iltapäivän puolella sitten Hukan kakkosten radat. Kaikki kolme oli todella hyviä ratoja, ensimmäisellä radalla taisi ohjaaja unohtaa, että on eri koira ohjattavana. Vitonen tuli, kun en ohjannut tarpeeksi hyvin putkelle, eikä Hukka hae esteitä ihan samanlailla kuin Kelmi. Hieman yliaikaakin tältä radalta onnistuttiin saamaan, mutta ei kovin pahasti. Seuraavalta radalta sitten voittonolla ja ensimmäinen LUVA kakkosista ajalla -3.95. Viimeiseltä radalta sitten toinen vitonen, tämä napattiin kepeiltä. En luottanut koiraan tarpeeksi, että olisin ohjannut toiselta puolelta kepeille ja tämä kostautui sitten toiseen väliin hakemisella. Hyvä kisapäivä oli kuitenkin Hukankin osalta, puomin kontaktit toimi ja pörrössä alkaa olemaan vauhtiakin. Haalittiin kyllä noita palkintosijoja oikein urakalla, Kelmin kanssa se yksi 1. sija, Hukalle sitten näillä tuloksilla 3. sija, 1. sija ja 2. sija. 


Näin meillä tällä kertaa. Ensi viikonlopun kisoihin lähteekin vain Kelmi, laiskuus iski enkä jaksa ajaa kahtena päivänä Mikkeliin. Oman seuran kisat siis, katsotaan mitä siitä sitten tulee. Pariisin reissusta varmaankin tulossa omaa postausta, kunhan saan kuvia muokkailtua. Muutamaan muuhunkin postaukseen on jo idea valmiina, katsellaan miten saan sitten töiden kanssa aikaa kirjoitella.